keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Makroviikko # 27

Jospas tällä kertaa osallistuisin molempiin, sekä makroon että teemaan.
Aiheenahan on nyt RUSKEA.
Siitä olis löytynyt vaikka mitä, niin laitan tähän muutaman otoksen.

Ensiks vaikka muutama makro
Tää nallukka on pikkunen, korkeus vain noin 4 cm

Tää toinen nalle sitten onkin iso, ulkorappusilla se vahtii ja kokoa sillä on reilusti toista metriä. Reppanalle alkanu kasvaa jotain "jäkälää" pitkin pintaa - pitäis varmaan tehdä jotain

Ja vielä bonuksena ruosteista taidetta maailmalta

tiistai 27. syyskuuta 2011

Alkukirjaimet # 34

KYnsilakkaa, KYnsilakan poistoainetta, KYnsiviila ja KYnsisakset - siinähän sitä KY:tä riittääkin. Jäi vielä KYnsileikkurit puuttumaan :)
Eli kyseessä kirjaimet KY

maanantai 26. syyskuuta 2011

Kollaasi # 49

Jee, oranssia!
Sitä löytyi paljonkin. Eli siis ihan pakko tehdä kaksi erilaista.



tiistai 20. syyskuuta 2011

Alkukirjaimet # 33


Tämmöisillä kauramooottoreilla varustetuilla kulkuvehkeillä olis ollut mahdollista tutustua Salzburgiin. Sulassa sovussa bussien, henkilöautojen ja polkupyörien kanssa pollet kopsutteli ympäriinsä. Oli sen verran kallista, ettei kuitenkaan menty kyyditettäväksi - tyydyttiin vain katselemaan ja kuvailemaan. Yhdellä aukiolla oli näiden "parkki", siellä niitä oli varmaan parikymmentä odottelemassa kyyditettäviä.
Sunnuntaina käytössä oli suuremmat kärryt, sinne mahtui varmaan kymmenkunta ihmistä.

torstai 15. syyskuuta 2011

Makroviikko # 25

Eilen illalla katoin lattialle, että mitä ihmettä siellä on. No siellä oli joulukaktuksesta pudonnut oksa tai lehti tai miksi sitä nyt sanotaan. Nostin sen ylös ja huomasen sen vialliseksi ja virheelliseksi.
Lienee kärsinyt tuon kolhun kun oli koko kesän roikkumassa sireenipuskassa, varmaan joku oksa sen hangannut.
Tässä lähituntumaa
 Tässä lähes koko pudonnut oksa/lehti

tiistai 13. syyskuuta 2011

Kollaasi # 47

Sininen, lämmin keltaoranssi ja vaalea harmaa.
Siinäpä värit, joita värikollaasiin halutaan tällä viikolla.
Tälläistä löytyi kotoa: neuletta, verigreippiä, hiirulainen, patalappu, sipsipurkki, porakone, kynttilälyhty, keväinen raparperin lehti ja lasipulloja :)

Alkukirjaimet # 32

Alkukirjaimiin SI, eli singlehän se siinä!

Mustavalkomaanantai # 83

Valinnan vaikeus, laitoin molemmat :)


torstai 8. syyskuuta 2011

Makroviikko # 24

Makroviikko on vähän uudistunut, eli yhdistynyt teematiistain kanssa, katso lisää täältä.

Aiheena tällä viikolla RAIDALLINEN
Ensin makro-osuus:
Tässä raitaa servetistä...

...lakanasta.

Vähän laajemmasti sitten mattoa ja lattia....

...lopuksi keittiön kaappeja.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Alkukirjaimet # 31

NEhän on neilikoita.
Joku varmaan ajatteli, että laitan tietenkin jonkin NEuleen, mutta yllätin jopa itseni laittamalla jotain muuta :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kollaasi # 46

Kollaasin väri VIHREÄ!
Kasvejahan siihen nyt väkisin tuli, koska tein vanhoista kuvista. Nyt ei jaksa lähteä mitään kuvailemaan ja kun kerran vihreitä löytyi, niin tässä tämä.

Makroviikko # 23

Makroviikkojen aiheena SYKSY. Kuva saa olla ihan mistä vain, ulkoa tai sisältä.

Ihan ensimmäisenä syksystä tulee tietysti mieleen VILLASUKAT! Tosin meillä niitä käytetään lähes ympäri vuoden - mut kuitenkin :)  Tässä kaunista lankaa, Mustikka nimeltään ja sukka siinä kuvassa on.

Ja kai se syksy on kun vihdoin viimein alkoi rappusilla oleva minitomaatti kypsyä.
Nyt otettu jo 22 tomaattia talteen - ja vielä riittää.

Ja vihonviimeisenä, syksyn riesaa (nuhaa ja yskää) lääkitsin äsken taas kupillisella kuumaa. Kupissa on vettä, hunajaa sekä tuoretta inkivääriä palasina. Tai anteeksi, palaset on jo siivilöity kuvatessa pois.